Suomen Seitai Shiatsu

Kato Shiki Seitai Undo

Japanilaista linjaa

Pääopettaja: Kauko Uusoksa

Japanissa oppinut.

Opettanut Suomessa vuodesta 1986.

Kurssit ja harjoitukset pidetään omassa salissa Helsingin Arabianrannassa, Toini Muonan kadulla 3, studiossa Dantian.

Jokaiselle kehonkäsittelystä kiinnostuneelle
Työhön tai harrastukseksi

“Seitai Shiatsu on japanilainen kehoa virittävä kokonaisvaltainen menetelmä, jossa elämänvoiman kiertoon ja toimintaan kehossa vaikutetaan eri tavoin. Käyttämäni perussysteemi pohjautuu Kato Shiki Seitai Undo:on, hoitomuotoon, jota opiskelin Osakassa, Japanissa työskennellessäni Kenko Saisei Kaikan klinikalla. Ensimmäiset kurssit pidin Suomessa vuonna 1986 Frantsilan kutsusta. Tällä hetkellä Suomessa toimii useita Seitai Shiatsu hoitajia.

Seitai Undo peruskäsittelyssä käydään läpi koko keho erilaisin heilutuksin ja venytyksin, hieroen, sekä energiakanavistossa sijaitsevia pisteitä painellen. Tarkoituksena on rentouttaa keho ja mieli samalla aktivoiden sisäisen voiman kiertoa kanavissa. Käsittelyyn voidaan käyttää aikaa tarpeen mukaan, myös kohdehoidot erilaisiin vaivohin kuten niska-hartia käsittely, alaselän ongelmien hoito jne. ovat mahdollisia. Hoito tehdään kevyet vaatteet päällä, esimerkiksi verryttelyhousut ja hihallinen t-paita käyvät mainiosti.

Seitai shiatsu on monipuolinen, tehokas hoitomuoto, jonka vaikutukset ulottuvat sekä puhtaasti fysiologiselle tasolle, että henkiselle, mielen ja energian tasolle.”

Kauko Uusoksa, Koulun pääopettaja

Uusoksa Kauko

Uusoksa Kauko

Suomen Seitai Shiatsun Pääopettaja

Kaukon varsinainen kosketus orientaaliseen hoitomaailmaan tapahtui Jyväskylässä 1974 Shorinji Kempo nimisen lajin kautta. Kolmiosaiseen menetelmään kuului: Go Ho – Kova Tie, Ju Ho – Pehmeä Tie ja Sei Ho joka on Hoitamisen Tie. Kiinnostus oli kova ja matka Japaniin toteutui 1977, jossa opetukset syvenivät entisestään.
1982 opintie suuntautui Hawai`ille, missä temppeliopintojen lomaan mahtui aikaa myös paikallisille hoitaville menetelmille.
1984 syksyllä, monien yhteyksien kautta, Kauko päätyi Mestari Katon klinikalle Osakassa, Japanissa ja aloitti opiskellen työn Kenkou Saisei Kaikan Seitai Shiatsu klinikassa.
Erään työkaverin Taiji opettaja opetti myös Chi Kungia, lajia johon Kauko oli tutustunut jo 1978. Tätä kautta hän tapasi 1985 Mestari Takashi Tsumuran ja laaja-alainen yhteistyö alkoi, joka on kestänyt näihin päiviin.
1988 Kauko otti kutsuttuna osaa ensimmäiseen kansainväliseen hoitotieteellisen Chikungin konferenssiin Beijingissä, Kiinassa. Palattuaan Suomeen hän perusti Suomen Chikung Yhdistyksen ja aloitti Chikungin ohjauksen.
Ensimmäiset Seitai Shiatsu kurssit Kauko ohjasi Frantsilassa kesällä 1986 ja seuraavana vuonna Mestari Tsumura saapui Suomeen opettamaan monipuolisia traditionaalisia Chi Kung harjoituksia.

Näin Seitai Shiatsusta ja Chi Kungista tuli merkittävä rooli Kaukon opiskelussa ja opetuksissa.

Seitai Shiatsu. Mitä se on?

Shiatsu on japanilainen hierontamenetelmä, joka perustuu muinaiseen orientaaliseen kansanparannus traditioon. Siitä löytyy mainintoja kirjoitettuna eläinten luihin ja kilpikonnan kilpiin, ja sen historiaa voidaan seurata yli 3000:n vuoden taakse.

Kiinassa hallinutta Tang dynastian (618-907) aikakautta kutsutaan kultaiseksi aikakaudeksi. Silloisella valtakunnalla oli suuri poliittinen, uskonnollinen ja kulttuurillinen vaikutus ympäröviin maihin, kuten esim. Japaniin ja Koreaan. Oppineet kulkivat maiden välillä ja hoitomenetelmät kulkivat mukana. Näin Japanin omat kansanperinteen hoitotraditiot saivat vaikutteita Kiinasta ja päinvastoin. Tällä oli suuri vaikutus myöhempien japanilaisten kehohoitomuotojen, mm. Shiatsun kehityksessä.

Shiatsussa yhdistyvät hieronta, venytys ja kehossa sisäisesti vaikuttavien pisteiden käsittely aktivoivaksi ja mieltä rentouttavaksi kokonaisuudeksi.
Shiatsu Peruskäsittely on monipuolinen ja kokonaisvaltainen hoitomenetelmä jossa käsitellään koko keho. Se tukee kaikkia kehon fyysisiä toimintoja, auttaa imunesteen ja veren kiertoa sekä aktivoi ja tasapainottaa ihmisen sisäisen voiman, Ki:n virtausta. Seitai Shiatsu Peruskäsittelyn otteet, painallukset, hieronta ja venytykset tehdään rennosti, rauhallisesti ja hätäilemättä, siten auttaen hoidettavan kehoa ja mieltä rentoutumaan. Näin voidaan vahvistaa Ki:n kulkua entisestään ja hoitaa yhä syvemmällä olevia eritasoisia jännitteitä.

Miten tämän kaiken voit hyödyntää omassa elämässäsi?

Tuhansia vuosia vanha kehonkäsittelytaito on yhä korkeassa arvossa ja kaikille tarpeellinen taito. Käymällä peruskurssin opit shiatsu hoidon salat ja pystyt auttamaan läheisiäsi; lapsia tai puolisoa, vanhempia, isovanhempia, ystäviä tai työkavereita. Ja jos kiinnostus asiaan kasvaa, voit tulla opiskelemaan lisää, ja kenties löydätkin tästä itsellesi uuden ammatin.

Haluatko saada ajankohtaista tietoa ensimmäisten joukossa? – liity postituslistallemme!

Pin It on Pinterest

Jaa tämä ystävillesi

Voi olla joku etsii juuri tätä

Shares