[wp_blog_designer id=”9″]Uudesta työhuoneestani on kymmenisen metriä järveen. Näin tyynenä ja lämpimänä päivänä kun hyttysetkin ovat jostain syystä lomalla, on kiva pitää ovea ulos auki. Laineiden liplatus venepaikkaani vasten ikään kuin kantaa veden energiaa sisään huoneeseen, ja vesi minussa tuntuu kuin vastaavan niiden kuiskailuun, samalla kun rannan puut lisäävät oman nuottinsa sävelmään. Joku kyselikin minulta, että miksen kaada vähän puita edestä, niin näkyisi järvi paremmin. Kun lähden rannasta veneellä, voin nähdä järveä niin paljon kuin haluan. Jos jaksaa soutaa tai bensaa ja aikaa riittää, niin rantaviivoja pitkin saisi mennä yli 6000km; sama kun soutaisi New Yorkiin. Miksi sen takia kaataisin eläviä puita, jotka aivan kuin minäkin pakertavat elämänsä eteen siitä nauttien?

Muinaisten mestarien elämässä tärkeä osa oli löytää harmonia ympäristön kanssa. Ei väkisin muuttamalla sitä vain omiin tarpeisiinsa sopivaksi, vaan yhteiselää kaiken muunkin kanssa. Tietysti ihminen väistämättä jättää jälkensä kaikkeen, mutta kaikessa voi soveltaa wu wei:n, tekemättömän tekemisen tietä siten, että omat jäljet sulautuvat osana luonnon kokonaisuuteen ja jatkavat sen tietä eteenpäin. Eräs Qi Gongin ja Taolaisen sisäisen alkemian tunnetuimmista mestareista, Ge Hong, kaatoi teini ikäisenä polttopuita vaihtaakseen ne muinaisten tekstien opiskelua varten tarvitsemiinsa kirjoitussiveltimiin ja paperiin. Myöhemmin hän nimitti itseään “käsittelemättömäksi puuksi” ja hänen kirjoissaan annetaan mm. ohjeita millä tavalla ja millaisille hengille tulee osoittaa kunnioitusta luonnossa kulkiessaan.

Kalevalassa Tietäjän iän ikuisen; Väinämöisen venettä varten puunkaatoon ryhtyvä “Pellervoinen, pellon poika, Sampsa poika pikkarainen” kyselee puilta itseltään, mistä saisi parasta puuta. Haapa kertoi tulleensa matojen syömäksi, honka puolestaan valitti runkonsa olevan “huolainniekka”, täynnä vioittumia niin, että korpit ja varikset olivat useammankin kerran keikkuneet sinä suvena oksillaan. Tammi oli toista puuta ja taiten vastaeli: “On vainen minussa puuta, emäksi yhen venosen”.

Kesäkuun alussa pidimme jo traditioksi muodostuneeseen tapaan Metsä Qigong viikonlopun Vesannolla. Shinrin Qigong – Metsä Qigong on oma itsenäinen menetelmä, ja vielä lisäksi Chanmigong – Salainen Zen Harjoitus ohjelmassa on oma alueensa metsään liittyviä harjoituksia. Mestari Zhang Yu:n Wai Dan Gong – Ulkoisen Eliksiirin menetelmässä sulaudutaan ympäröivään universumiin; ei ulkopuolelta katselijana vaan yhdessä kokijana. Esimerkkejä on monia, ja kaikkia yhdistää se, että niissä pyritään saavuttamaan erottelematon yhteys kaiken kanssa, myös oman, luonnolliseksi mieleksi kutsutun minän kanssa.

Kyudo – Jousen Tao Mestarini Kinoshita opetti, että kun harjoituksessa vihdoin tullaan hetkeen, jolloin jousi tulisi laukaista, sitä ei tietoisesti tehdäkään, vaan tyhjennetään mieli Mu -tilaan, ei minkään olemisen tilaan. Kun Mu saavutetaan, kaikki harha palaa todelliseen muotoonsa, ja siitä muodostuneen tyhjyyden takaa nousee Luonnollinen Mieli, jonka kautta laukaisu tapahtuu. Za Zen tarkoittaakin istuen tehtävä Zen kun Kyudo on vastaavasti Ritsu Zen; seisten tehtävä Zen.

Jotenkin tästäkin on mielestäni pääteltävissä, että läheinen suhde luontoon tekee ihmisestä luonnollisemman, ja edesauttaa oman itsensä tuntemisessa. Sanoohan vanha viisaus yli 3500:n vuoden takaa Luxorin Temppelin aloittelijallekin avoimena olleelle ulkoisessa osassa “Keho on Jumalan Talo”. Edistyneemmille tarkoitetun sisäisen pyhäkön kirjoitus tarkentaa tätä sanoin: Ihminen, tunne itsesi, ja olet tuleva tuntemaan Jumalat.

takaisin blogiin