Taolaisia Mestareita

Tao Hongjing (456-536) syntyi kaakkoiskiinassa. Hänen perheensä oli vaikutusvaltainen ja painotti sivistystä ja opiskelua kannustaen hankkimaan laajalti tietoa. Taon isoisällä oli arvostettu asema Song dynastian hallituksessa, ja kun Qi dynastia vei vallan, perhe menetti omaisuutensa.
Song dynastian aikana Tao palveli sihteerinä ja kirjaston pitäjänä keisarillisessa hovissa. Hänen monipuolisia kykyjään ei hovissa huomattu ja näin ei häntä koskaan ylennetty. Tästäkin syystä hän luopui asemastaan 492 ja päätti alkaa tavoitella Tao:a. Tao Hongjingin pyrkiessä edistymään polittisella uralla, niin hän ei saavuttanut menestystä, mutta tultuaan Taolaiseksi erakoksi, hänen maineensa levisi ja hänen neuvoaan etsivät niin yläluokan edustajat kuin hallitsijatkin.

Kun Tao Hongjing asettui Maoshan vuoristoon kaakkoiskiinassa, hän ryhtyi kokoamaan ja lajittelemaan Shangqing kirjoituksia. Hän laati Shangqing Taolaisuuden periytymislinjan, kirjasi sen välittymisen oikeudenmukaisuuden, määritteli jumaluuksien ja taivaallisten henkien hierarkian, sekä dokumentoi taivaallisilla alueilla vallitsevan hallinnollisen rakenteen. Tao Hongjingin käsissä Taolainen jumalisto tuli järjestyksenmukaiseksi. Jumaluudet ja kuolemattomat luokiteltiin heidän valaistumisastettaan vastaavaan järjestykseen. hän kuvaili henkien ilmenemismuodot yksityiskohtaisesti aina heidän käyttämiensä vallan symbolien ja vaatteiden väriin asti.

Tao Hongjingin tietämys ja oppineisuus oli syvä ja laaja. Shangqing opetuksien lisäksi hän oli laajasti perillä myös ulkoisesta waidan alkemiasta. Hänellä oli käytössään Maoshanilla alkemistinen laboratorio, jossa hän keskittyi tutkimaan ja valmistamaan kuolemattomuuden eliksiirejä. Qi dynastian jälkeisen Liang dynastian ensimmäinen hallitsija oli Taon ystävä ja suojelija. Hänen laboratorionsa kulut kustannettiin keisarillisesta holvista, samoin kuin hänen tutkimusmatkansa toisille vuorille kuolemattomuus pillerin valmistamista varten tarvittavien mineraalien etsimiseksi.

Tao Hongjingin tietämys ei rajoittunut Taolaisiin menetelmiin. Hän muokkasi ja kirjoitti tutkielmia yrttihoidosta sekä oli ennustamisen, sotastrategian, astronomian, geologian ja metallurgian tuntija; hänen pajansa Maoshan vuorilla oli kuuluisa eräänä aikansa parhaana miekkojen valmistajana. Tao oli myös Konfutselaisten klassisten tekstien ja Buddhalaisten pyhien kirjoitusten oppinut. Tao oli erittäin tuottoisa kirjoittaja. Hän kirjoitti yli 80 tutkielmaa tieteellisistä ja kirjallisista aiheista. Hänen Taolaisia menetelmiä, kuten alkemiaa ja ennustamista käsitteleviä teoksia on viitisenkymmentä. Kaiken lisäksi hän oli vielä runoilija ja kamppailutaitojen mestari.

Oli itsestään selvää että Tao Hongjingin laaja-alainen monitieto vaikutti myös Shanqjing koulukunnan kehitykseen ja vei sen uusiin ulottuvuuksiin. Hänen alkemian, hoitomenetelmien ja yrttien tuntemuksensa toi näiden käytön myös koulukunnan elämänkultivointi- ja pitkäikäisyyden menetelmiin. Ehkä jopa tärkeämpää oli se, että hän toi Yi Jing – Muutosten Klassikko teoksen tietonsa Shangqing Taolaisuuden käsitykseen ihmisen kehosta ja energian kierrosta. Kehon sisäiset transformaatiot ryhtyivät noudattamaan muutosten periaatteiden mukaisia transformaatiota koskevia sääntöjä. Energian kierto ja kehoa suojelevien henkien ravitseminen seurasivat taivaallisten liikkeiden kaavaa sekä vuodenaikojen vaihtelua.

Tao Hongjingin ansiosta Shangqing Taolaisuudesta oli tullut henkinen traditio, jolla oli pitkällekehittynyt näkemys ihmisen kehosta ja ulkoisesta universumista; kehittynyt oppi jumalista ja heidän hallinnollisista velvollisuuksistaan; tieteellisellä pohjalla olevat pitkäikäisyyden tekniikat yrttihoitoineen ja mineralogia; visualisointiin ja sisäiseen transformaatioon perustuva mietiskelymenetelmä, sekä spirituaalisten kokemusten dokumentointi. Hänen Shangqing Taolaisuuden suuntaustaan ryhdyttiin kutsumaan nimellä Maoshan Shangqing koulukunnaksi, ja sitä opetettiin oppimiskeskuksissa joka puolella Maoshan vuoristoaluetta. Maoshan alueen Taolaiset keskukset olivat ensimmäisiä laatuaan, ja niistä tulikin Sung, Yuan, Ming ja Qing dynastioiden aikana kukoistaneiden Taolaisten retriittien ja luostareiden esikuva.

takaisin blogiin

Luonnollista

[wp_blog_designer id=”9″]Uudesta työhuoneestani on kymmenisen metriä järveen. Näin tyynenä ja lämpimänä päivänä kun hyttysetkin ovat jostain syystä lomalla, on kiva pitää ovea ulos auki. Laineiden liplatus venepaikkaani vasten ikään kuin kantaa veden energiaa sisään huoneeseen, ja vesi minussa tuntuu kuin vastaavan niiden kuiskailuun, samalla kun rannan puut lisäävät oman nuottinsa sävelmään. Joku kyselikin minulta, että miksen kaada vähän puita edestä, niin näkyisi järvi paremmin. Kun lähden rannasta veneellä, voin nähdä järveä niin paljon kuin haluan. Jos jaksaa soutaa tai bensaa ja aikaa riittää, niin rantaviivoja pitkin saisi mennä yli 6000km; sama kun soutaisi New Yorkiin. Miksi sen takia kaataisin eläviä puita, jotka aivan kuin minäkin pakertavat elämänsä eteen siitä nauttien?

Muinaisten mestarien elämässä tärkeä osa oli löytää harmonia ympäristön kanssa. Ei väkisin muuttamalla sitä vain omiin tarpeisiinsa sopivaksi, vaan yhteiselää kaiken muunkin kanssa. Tietysti ihminen väistämättä jättää jälkensä kaikkeen, mutta kaikessa voi soveltaa wu wei:n, tekemättömän tekemisen tietä siten, että omat jäljet sulautuvat osana luonnon kokonaisuuteen ja jatkavat sen tietä eteenpäin. Eräs Qi Gongin ja Taolaisen sisäisen alkemian tunnetuimmista mestareista, Ge Hong, kaatoi teini ikäisenä polttopuita vaihtaakseen ne muinaisten tekstien opiskelua varten tarvitsemiinsa kirjoitussiveltimiin ja paperiin. Myöhemmin hän nimitti itseään “käsittelemättömäksi puuksi” ja hänen kirjoissaan annetaan mm. ohjeita millä tavalla ja millaisille hengille tulee osoittaa kunnioitusta luonnossa kulkiessaan.

Kalevalassa Tietäjän iän ikuisen; Väinämöisen venettä varten puunkaatoon ryhtyvä “Pellervoinen, pellon poika, Sampsa poika pikkarainen” kyselee puilta itseltään, mistä saisi parasta puuta. Haapa kertoi tulleensa matojen syömäksi, honka puolestaan valitti runkonsa olevan “huolainniekka”, täynnä vioittumia niin, että korpit ja varikset olivat useammankin kerran keikkuneet sinä suvena oksillaan. Tammi oli toista puuta ja taiten vastaeli: “On vainen minussa puuta, emäksi yhen venosen”.

Kesäkuun alussa pidimme jo traditioksi muodostuneeseen tapaan Metsä Qigong viikonlopun Vesannolla. Shinrin Qigong – Metsä Qigong on oma itsenäinen menetelmä, ja vielä lisäksi Chanmigong – Salainen Zen Harjoitus ohjelmassa on oma alueensa metsään liittyviä harjoituksia. Mestari Zhang Yu:n Wai Dan Gong – Ulkoisen Eliksiirin menetelmässä sulaudutaan ympäröivään universumiin; ei ulkopuolelta katselijana vaan yhdessä kokijana. Esimerkkejä on monia, ja kaikkia yhdistää se, että niissä pyritään saavuttamaan erottelematon yhteys kaiken kanssa, myös oman, luonnolliseksi mieleksi kutsutun minän kanssa.

Kyudo – Jousen Tao Mestarini Kinoshita opetti, että kun harjoituksessa vihdoin tullaan hetkeen, jolloin jousi tulisi laukaista, sitä ei tietoisesti tehdäkään, vaan tyhjennetään mieli Mu -tilaan, ei minkään olemisen tilaan. Kun Mu saavutetaan, kaikki harha palaa todelliseen muotoonsa, ja siitä muodostuneen tyhjyyden takaa nousee Luonnollinen Mieli, jonka kautta laukaisu tapahtuu. Za Zen tarkoittaakin istuen tehtävä Zen kun Kyudo on vastaavasti Ritsu Zen; seisten tehtävä Zen.

Jotenkin tästäkin on mielestäni pääteltävissä, että läheinen suhde luontoon tekee ihmisestä luonnollisemman, ja edesauttaa oman itsensä tuntemisessa. Sanoohan vanha viisaus yli 3500:n vuoden takaa Luxorin Temppelin aloittelijallekin avoimena olleelle ulkoisessa osassa “Keho on Jumalan Talo”. Edistyneemmille tarkoitetun sisäisen pyhäkön kirjoitus tarkentaa tätä sanoin: Ihminen, tunne itsesi, ja olet tuleva tuntemaan Jumalat.

takaisin blogiin

Qigong ja sen erilaisista muodoista

Qigongista puhuttaessa kuulee usein mainittavan mm. taolaisista ja buddhalaisista, tai vaikkapa hoidollisista ja kamppailulajeihin liittyvistä harjoituksista. Qigong sinänsä ei kuitenkaan ole rajattu yhteenkään näistä eri tyylisuunnista, eikä se myöskään tarkoita sitä, että esim. jokainen buddhalainen tekisi buddhalaista qigongia, tai että jokainen buddhalaisen qigongin harrastaja olisi buddhalainen. Qigong ei olekaan erillinen laji sinänsä, vaan enemmänkin sitä voisi pitää kuin yleissanana, jolla pyritään kuvaamaan yhteisesti monin tavoin erilaisiin päämääriin pyrkiviä harjoituksia ja menetelmiä.

Näitä päämääriä voivat olla vaikkapa terveys ja kokonaisvaltaisempi hyvinvointi, kuten usein onkin ensimmäisenä syynä harjoitusten aloittamiseksi. Joillakin saatta olla sisäinen tarve ymmärtää itseään ja olemistaan osana kaikkeutta selkeämmin; joku taistelulajien harjoittaja saattaa kaivata lisää nopeutta, tasapainoa ja voimaa harjoituksiinsa, joku taas ehkä haluaa löytää ei-toiminnan kautta tasapainon, muuntuakseen ja palatakseen tyhjyyteen. Kaikkia näitä yhdistää se, että niissä jokaisessa jollain tavalla harjoitetaan ja keskitetään koko universumin kaikkien asioiden ja tapahtumien taustalla vaikuttavaa bipolaarista voimaa, Qi:tä. Ja kun Qi:tä harjoitetaan, on se Qigong:ia.

Mielestäni hyvä esimerkki tästä: Kiinalaisten tekstien mukaan meilläkin tunnettu tai ji on kamppailulajillisen qigongin liikkuva muoto. Siinä pyritään ottamaan hyökkääjän energia oman ympyräkehän sisään ja ohjaamaan se sitä kautta toisaalle haluttuun suuntaan, halutun vaikutuksen aikaan saamiseksi. Sama periaate on tuttua myös japanilaisen budo lajin, Aikidon harrastajille. Aikidon; kiinaksi He Qi Tao:n perustaja Ueshiba Morihei Sensei taivalsi shamanistisia kykyjä omaavan näkijän ja parantajan Deguchi Onisaburon kanssa Mongoliaan asti perustamaan uutta ja henkisempää maata. Tai jin ja vastaavien kiinalaisten wushu lajien vaikutus näkyykin osin varmaankin juuri tämän matkan ansiosta aikidossa selvästi. Vaikka Ueshibasta sanotaankin, että hänen kävellessään huoneeseen tärisivät taulut seinillä hänen energiansa; Qi:n voimasta, eivät aikidon harrastajat pidä sitä qigong lajina. Qigongin harrastajalle taas jo sen nimi “Qi:n Yhdistämisen Tao” todistaa toisin.

Muutaman sanan voisi sanoa Mestari Deguchista. Onisaburo syntyi pieneen maalaisperheeseen Kameokassa, Kyotossa, ja jo pienestä pitäen häntä pidettiin ihmelapsena epätavallisten psyykkisten kykyjensä ansiosta. Täytettyään 27 vuotta hän kävi läpi ankaria askeettisia harjoituksia Shintolaisten pyhällä Takakuma vuorella, jossa opiskeli perinpohjin henkisen maailman mysteereitä. Näihin lukeutui mm. korkeatasoinen selvänäköisyys, telepatia sekä Chinkon Kishin; kaksiosainen kyky käsitellä henkiä, sekä tulla hengen valtaamaksi. Deguchi käytti tätä parantamiseen, sekä saadakseen aikaan kokemuksen henkimaailmasta erilaisin hengitys ja mietiskelymenetelmin. Hän kertoi kokeneensa vuorella, kuinka hänen sielunsa irtosi kehostaan ja matkusti henkien maailmaan. Tämän pohjalta Deguchi kirjoitti useita vuosia myöhemmin 81-osaisen teoksen Tarinoita Henkimaailmasta, voidakseen auttaa ihmiskuntaa kohti ikuisuutta. Jos olet lukenut aikaisempia kirjoituksiani, niin löydät varmasti yhtymäkohtia shamanismin ja qigongin välillä myös tässä.

Taolainen ja buddhalainen qigong ovat menetelmiä, jotka auttavat harjoittajaansa päämääräänsä pääsemiseksi, eivät kyseisten uskontojen harjoittamista sinänsä. Näiden seremonialliset menot eroavat ulkoisesti paljon toisistaan; jo pelkästään vaatetuksesta voi päätellä kumman näkemyksen harjoittajasta kulloinkin on kysymys. Uskonnoissa on myös tärkeää tietää milloin millekin hengelle tai jumaluudelle osoitetaan kiitollisuutta, sekä minkälaisin menoin, rituaalein tai mantroin tämä tulee suorittaa. Sisäisesti nämä kaksi koulukuntaa ovat vapaampia kaavoista, eivätkä lopulta ole niinkään eri maailmasta, koska qigongin kaltaiset menetelmät olivat käytössä jo kauan ennen taolaisuuden ja buddhalaisuuden syntyä. Niiden tultua olemisen piiriin saivat ne vaikutteita muinaisista menetelmistä integroiden ne omiin harjoituksiinsa, samoin kuin niihin kuuluvia menetelmiä sovellettiin qigongin maailmaan.

Näin on myös hoitoperinteen kanssa; ihmiset hoitivat toisiaan paljon aikaisemmin kuin taosta edes puhuttiin, ja silti traditionaalinen orientaalinen hoitomenetelmä nykyisin on lähempänä taolaisuutta kuin buddhalaisuutta tai konfutselaisuutta. Tosin, ei olisi kovin väärin väittää, että kiinalaisen buddhalaisuuden omaleimaisuutta, ja yleensä koko sen olemassaoloa voidaan kiittää läheisestä yhteydestä taolaisuuteen. Nykyisen tavaramerkityn mindfulnesin taustalla on Dhyana mietiskely, joka lausutaan kiinaksi Chan ja japaniksi Zen. Ja tietysti nämä kaikki ovat luokiteltavissa Qi:n harjoittamiseksi.

takaisin blogiin

Qigongin historiaa. Osa 3

Shamanismin perintö Taolaisen uskonnon kehityksessä

Shamanististen menetelmien säilyminen ilmeni selvimmin Han dynastian (206ea-219) aikana ilmaantuneen Taolaisuuden uskonnollisissa ja maagisissa aspekteissa. Kuten Yuehin shamaanit, Taolaiset maagikot käyttivät loitsuja ja talismaaneja torjuakseen pahoja henkiä, sekä parantaakseen sairaita. Veden ja peilien käyttö taian välineinä taistelussa pahansuopia ja tuhoavia voimia vastaan on nähtävissä Taolaisessa magiassa vielä tänäkin päivänä. Toinen selkeästi shamanistinen perintö on Yun Askel -voimatanssi ja lento tähtiin. Tämä shamanismin aspekti löysi tiensä Taolaiseen mystiikkaan neljännen vuosisadan Shangqing koulukunnassa ja inspiroi kirjoituksia, joista tulisi Taolaisen Kaanonin, Daozang:in tärkeä osa.

Matka alamaailmaan tuli myöskin keskeiseksi Taolaisessa magiassa ja mystiikassa mm. Dong Fang Shuon toimesta. Hän oli Han dynastian aikainen Taolainen Fang Shi; esoteriikan mestari, ja kirjoitti mm. kuinka matkustaa Kiinan viiden pyhän vuoren juurien läpi. Tänään tästä löytyy elementtejä Taolaisten pappien matkatessa alamaailmaan pelastamaan pahojen henkien kaappaamia sieluja. Ehkä vielä suurempi merkitys Taolaisuuteen oli shamanismin vaikutus Laozin ja Zhuangzin filosofiaan. Tämä jää usein huomioimatta, koska monet tutkijat pitävät Taolaista filosofiaa -Daojia ja taolaista uskontoa -Daojiao Taolaisen ajattelun vastakkaisina haaroina. Kuitenkin, sekä Laozi että Zhuangzi molemmat syntyivät ja kasvoivat feodaalisen Chun alueella ja olivat lapsuudestaan asti voimakkaan shamanistisen kulttuurin kasvatteja.

Uskonnollisen Taoismin alku Läntisen Han dynastian aikakaudella

Yleisesti sanotaan herran nimeltä Zhang Daolingin suuressa määrin yksin luoneen Taolaisesta filosofiasta Taolaisen uskonnon Itäisen Han dynastian kaudella (25-219). Voi kuitenkin sanoa, että jos siihen liittyvät historialliset puitteet eivät olisi olleet paikallaan, hän tuskin olisi saanut sitä aikaan; useat osatekijät yhdessä edesauttoivat muutosta.

Kiinan yhdistyminen Qin dynastian toimesta toi lopun palkattujen valtiomiesten ja kiertävien poliittisten neuvonantajien kysynnälle. Monet heistä olivat kuitenkin oppineita myös mm. pitkäikäisyyden, kuolemattomuuden, parantamisen, magian, geomansian ja ennustamisen taidoissa. Näin Han dynastian alkuaikoina syntyi uusi ja ainutlaatuinen yhteiskunnallinen luokka Fang Shi, Esoterismin Mestarit.

Han dynastian Fangshi voitiin jakaa karkeasti kahteen ryhmään. He, jotka olivat erikoistuneet magian ja taikuuden lukuisiin erilaisiin muotoihin, ennustamiseen ja parantamiseen, sekä esoteerikot, joiden erikoisalaa oli yangsheng -elämän kultivointi, sekä pitkäikäisyyden ja kuolemattomuuden saavuttamisen taidot. Keski- ja yläluokkaan kuuluvien keskuudessa näiden taitojen tavoitteleminen oli suosittua, mutta ei niinkään maanviljelijöiden, palvelijoiden ja muiden vähemmän onnekkaiden joukoissa. Heillä ei ollut aikaa tällaiseen ylellisyyteen. Heille elämä oli välillä niin viheliäistä, että pitkäikäisyys tarkoitti vain jatkettua kärsimystä. Mitä he halusivat ja tarvitsivat, oli varmistua siitä että myrskyt ja kuivuus eivät tuhoaisi heidän satoaan ja että he saisivat suuren ja terveen perheen, joka jaksaisi tehdä töitä pelloilla. Fangshi, jotka vastasivat heidän tarpeisiinsa, olivat maagikkoja. Heidän taikaansa kutsuttiin talismaani magiaksi, koska he käyttivät symboleja ja voimasanoja kutsumaan henkiä parantamaan ja suojelemaan.

Toinen tekijä joka edesauttoi Taolaisuuden muuttumista filosofiasta uskonnoksi oli usko henkien hierarkiaan ja tapa kunnioittaa heitä lahjoilla. Tämän järjestäytyneen uskonnon alkumuodon puolestapuhuja oli Mozi, joka tunnetaan yleisesti paremmin opetuksestaan universaalista rakkaudesta ja itseuhrauksesta. Sotivien Valtioiden (n.475-221ea) aikakauden loppuvaiheessa Mozin seuraajat, Mohistit, olivat kehittäneet systemaattisen menetelmän antaa lahjoja pyhille voimille, ja niinpä he pystyttivät eri puolille lukuisia pyhäkköjä kunnioittamaan alueen suojelushenkiä. Mohistit opettivat ihmisiä pitämään niistä huolta, ja kun he menettivät vaikutusvaltansa Han dynastian aikana, heidän pystyttämänsä pyhäköt jäivät.

Kun Taolaisuus alkoi pystyttää omia pyhäkköjään, se itseasiassa vain jatkoi jo olemassa olevaa traditiota. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että kiinalaisessa kulttuurissa lahjojen antaminen esi isille tai pyhille voimille ei ole palvomista. Seremonialliset lahjat pyhäköissä on johtanut monet länsimaalaiset ymmärtämään virheellisesti, että kiinalaiset palvovat esivanhempiaan. Esivanhempia muistetaan ja kunnioitetaan uhrilahjoilla. Samoin lahjojen antaminen pyhille voimille on tapa kunnioittaa ja kiittää heitä suojelusta ja avusta. Keskeistä uskonnollisen Taolaisuuden uskomusten ja harjoitusten ymmärtämiseksi onkin ymmärtää kiinalaisten suhde pyhiin voimiin. Vaikka uskonnollinen Taolaisuus esittelikin uusia henkiä ja jumaluuksia, seremonioiden ja uhrilahjojen kulttuurellinen merkitys on säilynyt muuttumattomana läpi koko Kiinan historian.

Kolmas muutosta edesauttanut tekijä oli valtion virallisen seremonia toiminnan rappeutuminen. Zhou dynastian aikana valtion seremoniat suorittivat hovin palkkaamat shamaanit. Kun aikaa kului, seremonioiden todellinen merkitys unohtui ja niistä tuli pelkkiä juhlia ilman henkistä arvoa. Viimeinen isku valtion organisoimille seremonioille tuli Han dynastian alkuajan hallitsijoilta. jotka päättivät edistää Taolaisuutta. Valtiot lakkasivat palkkaamasta shamaaneja ja Fangshi korvasi heidän asemansa keisarillisessa hovissa ja aristokraattisissa perheissä. Hovishamaanien ja traditionaalisten seremonioiden katoaminen antoivat edelleen jalansijaa uskonnollisen Taolaisuuden kehittymiselle.

Zhang Daoling ja Taolainen Uskonto

Zhang Daoling, oli kotoisin Fengxianista Jiangsun provinssista. Historian mukaan hän oli Kongzin klassikoiden oppinut, mutta keski-ikään tultuaan kiinnostui Laozin opetuksista ja pitkäikäisyyden menetelmistä. Zhang Daoling toimi aikanaan valtion virkamiehenä, mutta ajan poliittisen ilmapiirin epävakaisuus sammutti hänen intonsa poliittisen uran luomiseen. Hän vietti Hangzhoussa Zhejiangissa kymmenen vuotta harjoittamassa yangsheng itsekultivointia Taolaisessa temppelissä. Keisari Shun Di:n hallituskaudella (126-144) hän muutti Sichuaniin oppilaidensa kanssa, jossa vetäytyi Heming – Kurjen Huuto – vuorelle. Siellä Zhang Daoling kertomansa mukaan sai ilmestyksen Lao Zi:ltä, joka antoi hänelle taivaallisen opetuksen, sekä voiman parantaa sairaita ja torjua pahantahtoisia henkiä. Hän vietti viimeiset vuotensa kirjoittamalla kirjoja, talismaaneja valmistamalla, sekä uudistamalla paikallisia uskomuksia, ja lopulta perusti Wudoumi Dao – Viisi Vakkaa Riisiä Taolaisuuden. Tämän uskonnon nimi juontuu siitä, että tullakseen initioiduksi, täytyi lahjoittaa nälkäisten ruokkimiseksi viisi vakallista riisiä.

Zhang Daoling sai paljon seuraajia Sichuanissa ja Kiinan eteläosissa käyttämällä talismaanista vettä ihmisten parantamiseen. Talismaanivesi on seremoniallisesti poltetun loitsupaperipalan tuhkaa sisältävää vettä. Loitsupaperi on keltainen, johon taika on kirjoitettu punaisella. Yleensä paperiin on kirjoitettu rukouksia ja loitsuja hengille ja jumaluuksille. Kirjoituksella siirretään jumaluuden voima talismaaniin. Kun sairas henkilö juo tuhkaa sisältävän veden, tai kun sitä pirskotetaan hänen päälleen, jumaluuden voima tulee potilaaseen ja auttavat taistelussa sairauden aiheuttaneiden pahantahtoisten henkien karkoittamiseksi.

Zhang Daolingin käsissä Taolaisuudesta tuli uskonto. Hän antoi Laozille kunnianimen Taishang Laojun ja nimesi hänet ylimmäksi jumaluudeksi. Daoling ja hänen poikansa kutsuivat itseään Taivaallisiksi Johtajiksi, sekä välittäjiksi jumaluuksien ja uskovaisten välillä. Tärkeintä kuitenkin kaikessa saattoi kuitenkin olla, että tämä uusi uskonto pystyi täyttämään tavallisten ihmisten hengelliset tarpeet.

takaisin blogiin

Qigong historia. Osa 2

Taolaisuuden Historiaa
Laozi ja Dao De Jing

Laozia yleensä pidetään Taolaisen filosofian perustajana. Laozista historiallisena henkilönä ei tiedetä kovinkaan paljoa. Hänen syntymänimensä oli Li Er ja hän oli eteläisen feodaalivaltion Chun kansalainen. Hän syntyi koulutettuun ylempään luokkaan ja hänellä oli pieni hallinnollinen asema keisarillisessa arkistossa. Syitä miksi hän vetäytyi siviilihallinnosta ei tunneta, mutta voi olettaa, että samoin kuin aikalaiseltaan Kongzilta, myös Laozilta haihtuivat harhakuvitelmat oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta feodaalihallitsijoiden juonitteluun ja säälimättömyyteen.

Hänen myöhemmistä vaiheistaan on olemassa lukuisia tarinoita. Kerrotaan että hän härällä ratsastaen matkusti läntiselle rajalle jättääkseen kaiken taakseen. Ennen lähtöään Laozi saneli rajavartijan Yin Xin pyynnöstä noin 5000 kirjainmerkistä koostuvan tutkielman, joka tunnetaan nimellä Dao De Jing (Tao Te Ching) – Klassikko Taosta ja Hyveellisyydestä. Tämä koko maailmassa tunnustettu teos Laozin filosofisesta näkemyksestä on ensimmäinen kattava Taolainen teksti.

Kuten monet aikakauden kirjoitukset Dao De Jing käsitteli myös valtiotaitoa ja tarjosi poliittisia vaihtoehtoja. Laozin Taolainen Valaistunut oli yksilö, joka näki asioiden luonnollisen tien kaikessa ja eli sen kanssa harmoniassa. Muutokset yhteiskunnassa täytyy olla seurausta muutoksista yksilöissä ja muutos yksilöissä voi tulla ainoastaan seuraamalla Taon periaatteita. Tämä oli eroittava periaate Dao De Jingin Taolaisuuden ja Kongzin opetusten välillä. Kongzille rauhallinen ja sopusointuinen yhteiskunta oli sellainen missä ihmiset huomioivat ja seurasivat oikeita rituaaleja ja käyttäytymistapoja keskinäisessä kanssakäymisessään. Universumin luonteella ei sellaisenaan ollut merkitystä, kun taas Taolaiselle filosofille asioiden luonnollisen järjestyksen ymmärtäminen oli kaikista tärkeintä. Vain noudattamalla suuren Daon periaatteita kykeni elämään elämänsä sopusoinnussa.

Dao
Dao on kaiken elämän lähde. Se on nimeämätön, näkymätön ja sitä on mahdotonta käsittää normaaleilla havaintomenetelmillä. Se on rajaton, eikä kulu loppuun vaikka kaikki aine, asiat ja olennot ammentavat olemassaolonsa siitä. Piiloutuneena liikkeen ja muutoksen taakse Dao on pysyvä taustalla oleva todellisuus. Nämä ajatukset muodostivat kaiken myöhemmän Taolaisen ajattelun keskeisen osan. Vaikka Dao on kaiken elämän lähde, se ei ole jumaluus tai henkiolento. Dao De Jingissä taivas, maa, joet ja vuoret ovat kaikki osa suurta ja yhdistävää voimaa josta käytetään nimeä Dao, joka on persoonaton ja oikealla nimellään nimeämätön voima kaikkien universumin tapahtumien takana. Dao De Jingissä tämä nimeämätön voima ei ole kokonaan neutraali, vaan sen käsitetään olevan hyväntahtoinen luonteeltaan. Taivaallinen Tie on olla hyödyksi muille, ei haitaksi.

Valaistunut
Laozi oli kotoisin Chu valtiosta, ja Dao De Jingissä näkyykin voimakas siellä vallinneen shamanistisen kulttuurin vaikutus keskustelussa valaistumisesta ja elämän kultivoinnista. On helppo todeta, että Taolaisuus on syvästi juurtunut silloisen etelän kulttuuriin, koska sekä Laozi ja Zhuangzi, toinen tunnettu Taolainen filosofi olivat Chun kansalaisia. Taolaisella valaistuneella on vastaavanlaisia voimia kuin muinaisilla tunnetuilla shamaaneilla. Hänellä on erilaisia kykyjä ja hän kultivoi Kolmea Aarretta; kehoaan, sisäistä voimaansa ja henkeään yhtyäkseen alkuperäiseen ei olemiseen. Valaistunut oli myös aktiivisesti osaa ottava yhteisön jäsen. Yksi Taolaisuuden kuuluisimpia ajatuksia on ei-toiminnan konsepti, josta käytetään termiä wu wei. Dao De Jingin wu wei merkitsi ”Taon periaatteiden mukaan kulkemista” ja se tie oli hyväntahtoinen. Se tarkoitti ei ylimääräisen voiman käyttöä. Valaistunut joka pitää huolta asioistaan ilman väkinäisyyttä kulkee wu wein tietä.

Elämän kultivoinnista
Dao De Jngin valaistunut harjoitti elämän kultivointia. Teoksessa kuvataan kahdenlaista kultivointi tapaa: fyysiset tekniikat ja elämän asenne.
Fyysiset tekniikat sisältävät hengityksen säätelyä ja fyysisiä harjoituksia, sekä menetelmiä joilla pyrittiin säilyttämään ja jalostamaan seksuaali- ja vitaalienergiaa nuoruuden ja elämänvoiman palauttamiseksija ylläpitämiseksi. Asenteeseen ja elämäntyyliin liittyen Dao De Jing painottaa, että liiallinen haluaminen, kiintymys materiaalisiin asioihin, aktiviteetit jotka kiihottavat mieltä, nostavat tunteita, väsyttävät kehoa ja stimuloivat aisteja ovat kaikki vahingollisia terveydelle. Klassisen taolaisuuden kultivointi mahdollisti poliittisen ja yhteiskunnallisen aktiivisuuden uhraamatta fyysistä ja mentaalista terveyttään. Ongelma nousee esiin vasta kun kiintyy maineeseen ja kunniaan niin, ettei tiedä milloin olisi jo aika lopettaa. Dao De Jingin viesti kuuluukin: kultivoi valaistuneen fyysisiä, mentaalisia ja henkisiä ominaisuuksia, ota osaa yhteisössäsi, auta puuttumatta asioihin liikaa ja lopeta kun työ on tehty .
Dao De Jing arvostaa shamanistisia ominaisuuksia ja henkilökohtaista voimaa, mutta ei jaa shamaanien animistista maailmannäkemystä. Erilaisten henkien asuttaman henkimaailman sijaan he näkevät Daon, yhdistyneen ja nimeämättömän Voiman joka on kaikkien universumin tapahtumien alla oleva todellisuus.

Dao De Jing filosofia kasvoi Kevät ja Syksy aikakaudella (771-476ea), mutta on kuitenkin samalla muinaisen Chun valtion alueen kulttuurillinen tuote. Karistamalla shamaanien erilaisuuksien maailman, mutta silti yhä säilyttäen heidän henkilökohtaisen voimansa, Dao De Jing edustaa muutosta shamanistisista uskomuksista kohti filosofista järjestelmää, jossa yhdistyy näkemys todellisuuden luonteesta, elämän kultivoimisesta sekä valaistumisesta.

takaisin blogiin

Qigongin Historiaa. Osa 1

Qigong ja historia: Taolainen filosofia, uskonto ja shamanismi

Taolaisuuden ja sitä kautta myös Taolaisen Qigong:in historia pohjautuu muinaiseen animismiin ja shamanismiin sekä niihin liittyvään maailmannäkemykseen. Jo yli 5000v sitten erilliset heimokansat asuttivat Keltaisen Joen rantoja alueella, jota nykyään kutsutaan Kiinan pohjoisosaksi. Nämä kansat eivät olleet kehittäneet kansallista identiteettiään eivätkä ne vaeltaneet kauaksi pölyisen tasangon läpi virtaavan joen rannoilta. Heidän hallitsijansa olivat sankareita, jotka ajoivat vaaralliset villieläimet pois ja taistelivat voitokkaasti jatkuvana uhkana olevia tulvia vastaan. Nämä päälliköt omasivat epätavallisia voimia. He olivat elementtien mestareita, joet taipuivat heidän tahtoonsa, kasvit ja eläimet puhuivat heille ja kertoivat salaisuutensa. He olivat yhteydessä näkymättömien voimien kanssa ja matkustivat yli taivaan ja ali maan kerätessään tietoa, joka auttaisi heidän kansaansa. Eräs tunnetuimmista oli legendaarinen Suuri Yu.

Legendan mukaan Yu ei ollut tavallinen kuolevainen. Hänellä ei ollut äitiä ja hän tuli maailmaan suoraan isänsä kehosta. Heimopäällikkö Shun oli valinnut hänen isänsä Gun:in taistelemaan kansaa uhkaavaa tulvaa vastaan. Gun epäonnistui ja voimat rankaisivat häntä kuolemalla. Gunin keho jätettiin hylättynä vuorelle kolmeksi vuodeksi, jona aikana Yu eli isänsä sisällä. Kun Gun palautettiin elämään, hän muutti itsensä välittömästi ruskeaksi karhuksi, aukaisi vatsansa ja otti ulos poikansa. Yu myös muutti itsensä karhuksi ja tarina kertoo, että koko elämänsä ajan Yu vaihtoi muotoaan karhun ja ihmisen välillä ja oli kävellessään aivan kuin karhu.

Kun Yu kasvoi, hän sai Pyhiltä Voimilta mystisen Sui Jing – Vesien Kirjan. Yu matkusti toistuvasti tähtiin saadakseen oppia taivaallisilta hengiltä. Yun Askeleet; voima tanssi, jonka askeleet kantoivat hänet taivaisiin ovat yhä tallessa Taolaisissa kirjoituksissa. Näitä liikkeitä ovat tanssineet jo sukupolvien ajan Taolaiset papit, mystikot, velhot ja sisäisten kamppailulajien harjoittajat. Yu ei ainoastaan kyennyt muuttamaan itsensä eläimeksi, hän myöskin luotti ja ymmärsi niitä. Kerran Yu näki mustan kilpikonnan nousevan joesta. Sen kilvessä oli Loshu Bagua kuvio, joka kuvasi virtauksen ja muutoksen luonnetta universumissa ja josta tuli kiinalaisten ennustusmenetelmien perusta. Vielä tuhansia vuosia näiden legendaaristen aikojen jälkeen tietäjät pukeutuivat karhun nahkaan muristen ja liikkuen kuin karhu tanssiessaan Yun Askel -voima tanssia Yu Suuren kunniaksi, ja saadakseen hänen voimansa.

Zhou dynastian (1050-771ea) aikaan shamaanien velvollisuutena oli:
1. Henkien kutsuminen. Shamaanien eräs tärkeimmistä tehtävistä oli kutsua henkiä kuolevaisten maailmaan ja antaa oma kehonsa niiden käyttöön vierailun ajaksi. Seremonia yleensä alkoi transsiin vievällä tanssilla, joka mahdollisti hengen saapumisen shamaanin kehoon.

2. Unien tulkinta. Unien ajateltiin olevan enteitä, jotka olivat yhteydessä shamaanin matkoihin toisiin maailmoihin. Heidän tehtävänä oli tulkita näitä viestejä hengiltä. Kuolleen sielun kutsumisseremonian suorittavaa shamaania kutsuttiinkin Unien Mestariksi. Vaikka ei-shamaanin unet olivat myöskin viestejä hengiltä, ne eivät olleet näkijänsä hallinnassa, kun taas shamaanin unet olivat tietoisia matkoja toisille olemassaolon alueille, ja hän oli täydessä kontrollissa koko unimatkansa ajan.

3. Enteiden tulkinta. Shamaani huomioi muutoksia luonnossa, ennusti tapahtumien tulevaa kulkua ja päätteli niiden avulla oikean ajan aloittaa tiettyjä toimintoja ja seremonioita. Zhou dynastian shamaanit olivat Yi Jing – Muutoksen Kirjan oppineita ja ennustamisen mestareita.

4. Sateen tekeminen. Sateen tekemisseremonia sisälsi tanssia ja laulua. Kiinalainen kirjanmerkki joka tarkoittaa henkeä -ling; 靈- sisältää kolme radikaalia: ylin tarkoittaa sadetta, keskimmäisessä osassa on kolme suuta ja alin tarkoittaa shamaania. Shamaani usein suostutteli sateen lähettäviä Pyhiä Voimia ankarilla askeettisilla menoilla.

5. Parantaminen. Parantaminen kuului sekä hyvien että pahantahtoisten henkien kanssa toimivalle shamaanille, koska sairauden katsottiin olevan seurausta siitä, että pahantahtoinen henki oli vallannut kehon. Hyväntahtoiset henkiolennot taas saattoivat auttaa shamaania pahojen voittamiseksi,

Kun shamanismi muualla heikkeni, niin se säilyi alueilla Yangtsejoen laaksossa ja silloisen Kiinan kaakkoisrannikolla. Näitä alueita hallitsi kolme kuningaskuntaa Chu, Wu ja Yue, joita pidettiin pohjoisten hallitsijoiden huoneissa barbaarisina ja primitiivisinä. Ihmisten pohjoisessa hylätessä uskonsa maan henkiin kirjoitustaidon leviämisen myötä, etelässä luonnon voimiin vielä luotettiin. Näiden alueiden shamaanit käyttivät talismaaneja, loitsuja ja mantroja torjuakseen pahantahtoisia henkiä, hillitäkseen villejä eläimiä ja ihmisten keskinäisissä taisteluissa. Tästä kulttuuriympäristöstä nousivat Taolaisen filosofian ehkä tunnetuimmat mestarit, Laozi, jonka nimeen liitetään eräs muinaisen Kiinan kuuluisimmista teoksista Dao De Jing (Tao Te Ching), sekä Zhuangzi, jonka kirjoituksissa mm. ensimmäisen kerran mainitaan Taolainen Daoyin Qigong.

takaisin blogiin